30.1.2012
Taidonnäytteitä
Nyrpeä katseeni tuijotti tallin pihaa, jossa seisoi autoja kuin markkinoilla. Karikin oli aivan varmasti ajanut autonsa siihen minun kiusakseni. Ja Tuomas. Siinä oli Menchin upean linjakas, jylhän musta BMW 525, ja sitten Erinin Nissan Skyline. Karin punainen BMW 320 oli jo parhaat päivänsä nähnyt, mutta se oli silti hyvännäköinen. Jopa Tuomaksen oranssiksi maalattu coupe-mallin Opel Kadett oli yllättävän hyvännäköinen.
Sitten oli minun autoni.
Valkoinen muotovalio, upean symmetrisen muotoinen, kuin kananmunan puolikas Citroen Xsara Picasso. Pyöräytin silmiäni ja totesin että ainakin autoni oli pihan uusin auto jos ei muuta. Ja todennäköisesti myös vähiten polttoainetta vievä. Menchin bemarin tankissa kävi ainakin pyörre sillä ajaessa, tai ainakin mielikuvituksessani. Kaiken lisäksi sitikkani oli diesel.
Noniin se autoista.
" Hei, Rikku, näitkö mun kadettin! "
Lävähti naamalleni heti oven auki saatuani. Toisaalta tuntui että oliko ihmiset vielä edes huomanneet minun tulevan ovesta kun olivat alkaneet huudella, muttei se ollutkaan nyt pointti tässä. Nyökkäsin Tuomakselle edelleen katkerana autoista.
" Ajattelin tuossa just että sallisin etupihan parkin vain rapeille ranskalaisille, ja tommoset sun kadettis vois joutaa ladon taa. "
Tuomas hymähti loukkaantuneena, kunnes naamansa muuntautui mietteliääksi.
" Entä jos ostankin BMW:n? "
" No sitten saat jo parkkeerata tallin taakse. Kahvia nyt! "
Huudahdin malttamattomana - olinhan istunut kuppi ojossa jo puoli sekuntia enkä ollut vieläkään saanut sitä täyteen. Tuomas säpsähti silminnähden ja huikkasi Antille, joka röhnötti nojatuolissa sen näköisenä että... että nojatuolia ei näkynyt hänen altaan. Hän kaatoi minulle samantein kahvia termospannusta.
" Hei, Antti, oletko käynyt salilla? "
Virnistin tekopirteästi. Mies otti kiinni vatsastaan hyllyttäen sitä muutaman kerran.
" Ei kyllä nämä lihakset on raavaalla työllä ansaittu. Mun kaltaiseni luonnonlahjakkuudet haaskaisivat vaan aikaa saleilla. "
Nyökyttelin myöntävästi.
" Epäilemättä. "
Tökkäsin lusikkani kahviin sekoitellen sitä hajamielisen näköisenä.
" Hei kuka se uusi blondi oli joka tänäaamuna täällä kävi? "
Antti kysyi.
" Phah! Antti meinas ajaa jontikan ojaan kun näki sen tallin pihalla. "
Tuomas löi kevyesti Anttia olkapäähän saaden Antin älähtämään.
" Vitut meinasin, ite meinasit tunkea omat jakoavaimes sun pers-- "
" NYT! "
Huudahdin, jonka jälkeen seurasi hiljaisuus.
" Sus siunatkoon teijän kanssa. "
Pudistin päätäni.
" Se on Eeva, uusi hevosen omistaja. "
Antti nyökytti päätään hitaasti mietteliäänä, sivellen samanaikaisesti mahaansa, joka oli hyvin häiritsevää.
" Eeva... "
Toisti hän sitten hitaasti. Pyöräytin silmiäni. Tuomas joi kahviaan ja sitten sanoi Antille kuin olisi suuressakin hädässä:
" Entäs se punatukkainen sitten, voi herraisä. Tai se, mikä sen nimi oli...? "
" Joo, ei... joo... eiku
joooo... "
Antti vastasi nyökytellen edelleen. Kasvojeni ilmeet olivat tässä välissä ehtineet jo vaihtua hölmistyneestä järkyttyneeksi ja järkyttyneestä tyrmistyneeksi. Tuomas piirteli käsillään ilmaan jonkin sortin tiimalasivartalon shiluettiä, ja antti nyökytteli silmät siristyneenä ja huulet töröllään kuin Güntherillä. Kasvoni olivat edelleen tulkitsemattoman järkyttyneet, niin että suuni oli jopa jäänyt auki. Mielessäni ehti käydä jo se vaihtoehto, että Antti ja Tuomas saisivat tästä lähin viettää taukonsa jossain muualla.
" Ei vittu. Kyllä me ollaan sitten typerä uravalinta tehty. Ajattele Matiasta... "
Tuomas sanoi, ja Antin suusta pääsi jonkinsortin huokaus. Molempien katseet kääntyivät minuun, ja sekunnin sadasosassa tajusin mitä he tarkoittivat. Silmäni avautuivat ammolleen ja toistin hiljaa ja vakavasti:
"
Eeei. "
Jätin pettyneet unelmoitsijat kerhohuoneeseen päättäen viettäväni kahvitauon jossain muualla. Yllättäin Erin kuitenkin käveli minua vastaan satulahuoneen poikki, ja nostin sormeni sen merkiksi että minulla oli asiaa. Saatuani hörpyn loppuun sain sanottua:
" Antti ja Tuomas on vallannut kerhohuoneen ja siellä on hyvin testosteronintäyteinen keskustelu meneillään. "
Erin nyökytti ymmärtävänä, kasvoillaan ivallinen ilme, joka sai minut hämilleen.
" Niittaan ne pakettiin tarpeen vaatiessa. "
Hymyilin ja näytin peukkua toivoen että Antti ja Tuomas saisivat ansionsa mukaan.
No jaa. Mitähän sitä tänään keksisi. Niko, Kuisma, Cadi vaiko sitten Poju. Valinnan varaa oli liikaa. Kuisma ja Niko olivat aktiivisesti raveissa, ja eilen oli ollut työhevoskisatkin, joten ehkä Kuisma ansaitsti vapaapäivän. Nikollakin oli aika kovasti raveja kuten myös Pojulla, joten... Cadi? Käänsin katseni satulatelineisiin, jossa ruunani ruskea satula oli. Pinnalla oli jo selvä kerros pölyä, josta päättelin että olikin jo korkea aika liikuttaa Cadi.
Ruuna ravaili tarhassa häntä korkealla, Örkki perässään kaula notkeasti kaarellaan. Cadi sai vanhan Örkinkin nuortumaan tarhassa ainakin 10 vuotta. Katselin ruunapoikia hetken, kun ne onnessaan juoksivat loimet kahisten -20* pakkasessa. Lopulta ne huomasivat minut. Cadi jäi katsomaan liikkeitäni, kun Örkki näykkäsi sitä leikkisänä kaulasta. Cadi hypähti taaksepäin, jolloin Örkki otti muutaman laukka askeleen, potkaisi, ja vaihtoi laukan. Cadikin laukkasi hetken Örkin perässä, mutta laukka oli enemmän kömpelön pomppimisen näköistä, kun edellä juoksi aito puoliverinen.
" Cadiii! "
Kutsuin ruunaa portilla, jolle Örkki ravasi hitaasti pää korkealla, sieraimet intoa uhkuen.
" Lopeta jo, hyvä mies, saat kohta laakin. "
Taputin ruunaa kaulalle, ja lopulta myös Cadi saapui portille. Hymyni nousi korviin idean iskiessä päähäni. Otin molemmat riimuihin ja vein sisään.
Otin loimet pois molemmilta, ja jätin toistaiseksi karsinaan. Suuntasin kohti ratsastuskenttää, jonne pyörittelin mennessäni muutaman puomin. Pystytin pitkälle sivulle kolme peräkkäistä estettä, ensimmäinen oli 30 senttinen, toinen 60, ja kolmas 100. Örkki oli nuoruudessaan kilpaillut 110 ratoja, ja Cadi hypännyt 120 yksittäisen esteen, joten en uskonut korkeuksien tuovan vaikeuksia. Sidoin vielä tolppien väliin paimenlankaa.
Talliin palattuani törmäsin Menchiin, joka näytti hyvin kyseliäältä.
" Miksi Örkki on sisällä? "
Hymy leveni kasvoilleni, ja ilmoitin:
" Päätin irtohypyttää niitä. "
" Niitä? Siis Cadiakin? "
Nyökytin vastaukseksi Menchille, joka pudisti päätään.
" Saa auttaakin. "
Vihjaisin, ennen kun jatkoin matkaa ruunien suitsien ja suojien kanssa. Örkille pyöritin takasiin pintelit, ja laitoin jännesuojat etusiin. Cadin jalkoihin laitoin pintelit. Suitsiminen kävi helposti, mutta Örkki hieman säpsähteli liikkeitä päänsä edessä. Lopulta Menchikin ilmestyi alatalliin ratsastuskypärä päässä, ja minun kypäräni käsissään. Hän iski sen päähäni väärinpäin, nauraen kysyvää ilmettäni.
" Ajattelin vain jos päätätkin nousta selkään. "
Pudistin päätäni:
" Ei ole pelkoa, hei. "
Osoitin Cadia ja pudistin päätäni. Menchi ei kuitenkaan ottanut kuuleviin korviinsa.
Örkki näytti innostuvan esteistä kuin ne olisivat olleet syötäviä. Sen sieraimet olivat suuria, ja toivoin Cadinkin näyttävän edes vähän enemmän innostusta. Se tuntui ihmettelevän vain miksei sillä ollut selässään mitään - edes satulaa. Sekin tuijotti esteitä, muistaen intonsa niillä, mutta ei kuitenkaan niin kovasti innostunut kun Örkki. Päästimme ruunat irti samanaikaisesti, ja yksi napsautus juoksutuspiiskalla riitti aikaansaamaan samanlaisen rulianssin kun tarhassakin. Aluksi ruunat ravasivat vain ympyrää ratsastuskentällä peräkkäin. Cadin ravi oli upeampaa kun Örkillä, mutta Cadi olikin ravihevonen. Muutaman ravikierroksen jälkeen vaihdettiin suuntaa. Joka kierroksella Örkki katsoi esteitä kuin juoksisi paimenlankojenkin yli jotta pääsisi hyppäämään. Muutaman kerran Örkki otti korkean laukannoston, joiden välissä vaihtoi huomaamatta laukkaa joka toisella askeleella. Vähän aikaa vielä käyntiä, kunnes otin Örkin poskihihnasta kiinni. Cadi toivottavasti seuraisi Örkkiä, tai ainakin tähän mennessä oli seurannut. Lähdin juoksemaan ja niin lähti Örkkikin. Käänsin hevosen estekujalle, jossa se hörähti nostaen laukan. Cadi seurasi kun seurasikin, mutta laukan sijaan nosti korkealentoisen ravin. Örkki ylitti esteet kuumana kuin vanha tekijä - jota se kyllä olikin. Cadi seurasi kömpelön näköisenä, mutta ylitti jokaisen esteen puhtaasti. Laukka nousi esteiden välissä, ja säilyi kujan jälkeenkin. Örkki suuntasi jo seuraavalle kierrokselle, Cadin empiessä. Kannustin ruunaani eteenpäin, ja lopulta se nosti omalaatuisen laukkansa, ja ylitti esteet huikein ilmavaroin.
Menchi laittoi lopuksi ohjat kiinni Örkin kuolainrenkaisiin, joten ajattelin että kai minunkin oli pakko. Cadin kapea selkä tuntui entistä hölmömmältä istua ilman satulaa, vaikka ruuna olikin pyöristynyt enemmän ratsun näköiseksi. Menchi ravasi kootusti kahdeksikkoa puoliverisellä, pudistaen päätään.
" Ollaampas hankittu turhankin hyvä tuntiratsu. "
Iskin silmää Menchille, jonka meno Örkin kanssa oli höyhenenkevyttä. Suuri puoliverinen ravasi upeasti kuin oltaisiin hetkessä vaihdettu esteet kouluun. Hetken päästä päätin itsekin nostaa ravin, joka aluksi oli hyvin pomputtavaa. Lopulta kuitenkin Cadikin muisti miten ratsun kuului mennä, ja haki ajoittain jopa peräänantoa. Kehuin sitä hyvin vuolaasti ja katselin aina välillä huomasiko Menchi. Tuo näytti minulle peukkua.
Menchi hyppäsi vielä muutaman kerran sarjan Örkillä, moittien minua kuinka en uskaltanut. Lopulta olin niin suivaantunut herjoista, että päätin koittaa onneani. Olihan kaikkialla paljon lunta joka pehmentäisi putoamiseni. Cadi nosti laukan vaivalloisen oloisesti, joka tuntui hieman hölmölle istua. Käänsin ruunan kujalle, ja annoin pohjetta vielä lisää. Ensimmäinen hyppy meni huomaamattoman vaivattomasti, josta olin yllättynyt, mutta olihan edessä vielä metrinenkin este. Samassa tajusin etten varmaan koskaan ollut hypännyt noin isoa estettä. Cadi hyppäsi innoissaan 60 senttisenkin esteen, ja alas päästyään lisäsi tempoa itse, keräten kovasti itseään viimeiseen loikkaan. Vedin henkeäni nopeasti ja huudahdin tuskallisesti:
" Hyvästi elämä! "
Lopulta Cadin etukaviot koskettivat jälleen maata, ja alastulon yhteydessä menetin tasapainoani, joutuen ottamaan tukea kaulasta. Hetken päästä tajusin kuitenkin olevani yhä selässä, ja nostin käteni tuuletukseen.
" Wuhuu! I'm alive! "
Nauroin, ja niin nauroi Menchikin. Loikkamme oli oletettavasti ollut hyvin koominen.
Päätimme käydä loppukäynnit maastossa. Aurinko pilkisteli vähän väliä pilvien lomasta, ja kaikilla meillä oli hyvä olo. Päätimme tämän vuoksi kiertää kaukaa Helvin talon, koska moinen olisi helposti voinut pilata hyvän ratsastuskerran.
" En enää ikinä hyppää ilman satulaa. "
Manasin ääneen.
" Hah, koputa puuta. "
Menchi virnisti.
>> Rikku miehineen (+Örkki)
