Illan hämärtyessä -- Talli

[Menchi]

Illan hämärtyessä

Vaikka illalla oli pitkään valoisaa, siinä vaiheessa, kun yö alkoi lähentyä, paikat pimenivät todella. Puissa ei ollut enää lunta ja kinokset olivat matalat. Kevät oli tulossa, muta sitä ennen seurasi aina hetki pimeää - ja kylmää. Ulkona puhalsi lisäksi hyytävä tuuli ja pakkanenkin oli jälleen kerran tippunut lähemmäs kahtakymmentä. Pakkasheittelyt tiesivät meille ja meidän suhteellisen iäkkäälle tallirakennukselle ongelmia, varsinkin, kun joku lahopää oli jättänyt oven auki liian kauaksi aikaa, varmaan pariksi minuutiksi.

En voinut sille mitään, että olisin halunnut jo omalle sohvalle köllöttelemään ja suremaan sitä, etten näkisi Juhoa moneen viikkoon tuon työmatkan takia. En voinut mitään sille kiukulle ja vihalle mikä minusta tuli näiden typerien vesijohtojen takia, joiden kanssa oltiin tapeltu pitkin talvea. Kiukuspäissäni potkaisin turvakärkisellä kengälläni Hellän karsinassa olevaa juoma-automaattia, jota tamma säpsähti ja korahti mielenosoituksellisesti. Mulkaisin sitä.
"Haluatko olla ilman vettä?", tiukkasin hevoselta, joka vain tuijotti minua tummine silmineen.
"Sitänän minäkin", mutisin, jonka jälkeen korotin ääneni paria oktaavia korkeammaksi;
"RIKKU! Ei toimi täälläkään!" Tuijotin juoma-automaattia vihaisesti ja toivoin, että se alkaisi jostain syystä toimimaan. Tiesin kuitenkin että putket varmaan olisivat jäässä ja sekös oli taas oma operaationsa.

[Rikku]

Olin ollut nelinkontin tallin lattialla jo niin kauan, että polviani alkoi särkeä. Oli jo ehkä kymmenes pyyhe, jonka asettelin pesukoneesta vuotaneen lätäkön peitteeksi, ja silti tuntui että vettä oli kaikkialla. Miksi minä pesin pyykkiä aina näin kohtalokkain seurauksin? Kampesin itseni vaivalloisen näköisesti ylös ja kohensin pipoa päässäni. Hengitys tuntui höyryävän jo tallin sisäpuolella. Miten tännekin oli tullut näin kylmä niin pian? Menchin huuto kuului alatallista, ja jo äänensävystä osasin lukea tuon kiukun ja turhautumisen.
"Kerro vähän lisää!", huudahdin takaisin vähintään yhtä turhautuneena.

Tuijotettuani murhaavasti pesukonetta käännyin ympäri kohti alatallia. Kävelin Hellän karsinan oven luo, ja ojensin kämmeneni tamman nuuhkittavaksi. Menchi näytti vähintään yhtä raivoistalta kun olin päätellytkin.
"Pitäis mennä tarkistamaan mittarit...", mumisin itsekseni. Inhosin vinttiin menemistä pimeällä. Minun mielikuvitukseni yhdistettynä pimeään suureen talliin ja siihen hemmetin hevoseen josta kylällä vanhat ihmiset jaksoivat yhä jupista.
"Tuutko mun kanssa, en uskalla mennä yksin.", kysyin anovasti ja puin kasvoilleni pelokkaan irvistyksen.

[Menchi]

Ränkkäsin vielä epätoivoisesti juomakupin kahvaa, jos se vaikka olisi sattunut ruveta toimimaan jonkun superluonnonvoiman ihmeenä. Niin ei kuitenkaan käynyt, ei vaikka Rikku tuli paikalle mutisemaan mittareista.
"Voinkin repiä kaikilta kummituksilta päät irti tässä kiukussani."
Totesin, taputin Hellää kaulalle, jonka maha oli taas kasvussa, muuten. Heitto oli tosiaan tarkoitettu vitsiksi, mutta kumpikaan meistä ei pitänyt vintistä ja usein talven mittaan olimme aina soittaneet miehet menemään sinne. Nyt ei kuitenkaan tainnut olla miehiä lähimain, oli vain minä ja Rikku ja hevoset, sekä koirani joka luultavasti nukkui jossain suuressa heinäkasassa.
"Kai sitäsitten on mentävä.", totesin, kun poistuimme karsinasta. Hellä oli ehdottomasti tulossa mukaan, mutta joutui pettymään oven sulkeutuessa sen turvan edestä.
"Taidat olla liian iso vintille."

[Rikku]

"Niin, me Menchin kanssa ollaan niin pikkuisia ja ketteriä ja laihoja", totesin vielä tammalle, joka jäi karsinaan sen näköisenä että voisi tappaa katseellaan.
"Tai Menchi on laiha, minä olen minä", naurahdin omalle vitsilleni. Nostin katseeni portaikkoon, ottaen muutaman askeleen sitä päin. Avasin liukuoven, joka piti sellaista kolinaa ja natinaa, että putoaisi kiskoiltaan minä hetkenä hyvänsä. Oven toiselta puolelta - jossa oli huomattavasti kylmempi kuin tallissa - naksautin vintin heikon valon päälle. Valokatkaisijan vieressä roikkui myös naulassa muutama taskulamppu.

Otin ensin itselleni yhden pienen ja käteeni kylmän taskulampun, testaten että se toimi. Samaan aikaan vintistä kuului jo vaimeaa töminää, mutta vedin syvään henkeä ojentaen lampun Menchille. Itse otin seuraavan vähintään yhtä heikkovaloisen ja kylmän lampun käteeni.
"Kissoilla on taas joku sirkus täällä", sanoin. En tiedä kummalle sanat olin tarkottanut, itselleni lohdutukseksi vai Menchille. Ensimmäinen askel mustaan portaikkoon. Tunsin kuinka kylmä laskeutui hupparini niskasta sisään.

[Menchi]

Nyökkäilin vain Rikkun sanoille, kun taputin Hellää kaulalle ja käännyin serkkuni perään. Vintillä oli niin onneton valo.
"Joku voisi joskus varmaan vaihtaa tänne lamput...", mutisin ja pohdin, että joku voisi joskus tehdä paljon muutakin täällä, ainakin jos minulta kysyttiin. Otin lampun kätösiini ja varmuuden vuoksi löin sitä, että se varmasti toimisi ja toimihan se. Pudistin päätäni. Yritin olla mahdollisimman tyyni ja rauhallinen, vaikka tunsin kuinka sykkeeni nousi koko ajan ja sydänkin taisi heittää voltin jo siitä kun tajusin kolinan kuuluvan ylhäältä. Vihasin oikeastaan pimeitä paikkoja, enkä voinut sietää kylmää, tai jotain mitä en tunne, joten...

Mielikuvitus laukkasi jo, kun hoputin Rikkua eteenpäin, että päästäisiin nopeasti sinne ja nopeasti pois. Kylmyys tuntui vintillä jotenkin erilaiselta, seisovalta, hyytävältäkin. Värähdin, enkä oikeastaan halunnut osoittaa taskulampullani minnekkään, etten näkisi hähämäkin seittejä ja muuta likaa. Aloimme olemaan ylhäällä.

[Rikku]

Portaat narisivat joka askelmalla enemmän. Pimeys tuntui kun verholta ympärillämme, eikä edes vintillä oleva, pölyttynyt hehkulamppu tuonut yhtään lisää turvallisuudentunnetta - pikemminkin päinvastoin. Olo oli kuin kauhuelokuvasta, jossa käännyttyään ympäri hyökkäisi joku kauna-elokuvan kummajainen niskaan. Mieleni olisi tehnyt kääntyä ympäri ja juosta pakoon, mutta päättäväisesti askelsin kohti pannuhuonetta.

Peltikatto yllämme piti kummallista naksetta. Katsoin taakseni, kuin varmistaakseni että Menchi oli varmasti tullut myös ylös. Yhtäkkiä yläpuoleltamme kuului hirveää kolinaa ja suhinaa, ja päästettyäni kauhistuneen henkäyksen, tajusin että lumet olivat pudonneet tallin katolta. Sydämeni oli jälleen käynyt kurkussa, ja olin onnellinen etten kiljaissut. Taskulamppu oli reaktiomasesti siirtynyt osoittamaan kattoa, kuten myös katseeni.
"Jumalauta että säikähdin", mutisin silmät pyöreinä.